Haluamme pitää huolta siitä, että kaikki tuntevat olonsa turvallisemmaksi kuin baareissa yleensä.
Katsoa saa, mutta ei koskea (ainakaan ilman lupaa)! Konsensuaalisuus on tärkeää, eli ‘ei’ tarkoittaa ei. Mikäli koet tai huomaat ei-toivottua käytöstä, ole yhteydessä henkilökuntaan.
Toisten sessioita ei saa mennä häiritsemään eikä muutenkaan ole luvallista kosketella tuntemattomia ihmisiä. Häiritseminen voi tarkoittaa myös liian läheltä session tarkastelua; annathan puuhailurauhan. Toisten sessiointia ei ole myöskään kohteliasta kommentoida ääneen.
Huomaa myös, että toisten sessiointiin ei ole tarvetta puuttua, vaikka toinen osapuoli sanoo ‘ei’. Et voi tietää mikä on sessioiden keskenään sopiva turvasana, jolloin ei:n sanominen voi olla ihan normaali osa sessioivien leikkiä.
Kaikki paikalla olevat laitteet ovat vapaasti käytössä sisäänpääsyn maksettuasi. Opastamme mielellämme laitteiden käytössä ja bileiden järjestäjiä voit pyytää myös demonstroimaan laitteiden käyttöä. Järjestäjien joukosta löytyy myös kokeneita sidonnan taitajia jotka mielellään opastavat illan aikana sidontatekniikoita. Mikäli haluat itse tulla sidotuksi kannattaa varata mukaan oma köysi.
Dress code: Edellytämme osallistujilta kinky-/fetissihenkistä pukeutumista tai juhla-asua (tumma puku, frakki tai kokopitkä juhlapuku). Perinteinen juhlapuku suositellaan varusteltavan “kinkymaustein” eli lisäten asuun kahleita, piiskoja tms.
Mitään tiettyä säännöstöä ei ole laadittu eikä kukaan voi tasan tarkkaan kertoa, missä menee raja dresscoden täyttävän asun kohdalla. Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että dresscoden täyttävä asustus on näyttävä eroottishenkinen asukokonaisuus, jollaista ei onnistu (valitettavasti) näkemään joka päivä. Usein suosittuja teemoja pukeutumisessa on S/M -henkinen asustus (remmejä, köysiä, pakkopaitaa), tiukka ihoa myötäilevä pukeutuminen (pvc catsuit), ristiin pukeutuminen, paljasta pintaa esittelevät asut ja monenlaiset fetissiä korostavat pukeutumiset (korsetti, piikkikorot, nahka).
Bileet eivät ole tarkoitettu ainoastaan heille, joilla on pukeutumiseen liittyvä fetissi vaan kaikki erotiikasta avoimesti kiinnostuneet ovat tervetulleita. Emme halua pakottaa ketään pukeutumaan asuun, joka ei tunnu itsestä miellyttävältä, mutta emme myöskään salli sisäänpääsyä, jos pukeutumiseen ei ole panostettu ollenkaan. Suosittuja asuja sellaisille henkilöille, joilla ei ole suoranaista omaan pukeutumiseen liittyvää fetissiä on juhla-asut (smokit, frakit, iltapuvut), rooliasut (cowboy, poliisi, opettajatar, koulutyttö), naamiaisasut (miimikko, prinssi, prinsessa, munkki) tai oman eroottisen kiinnostuksen kohteiden mukana kuljettaminen (piiska, köysivyyhti, käsiraudat, kaulapanta ja talutushihna, ketjut+lukot). Hygieniasyistä täysi alastomuus on kielletty (tämä koskee isoa juhlatilaa. Darkroomissa saa olla alasti). Jonkinlainen intiimien paikkojen peittäminen on siis tarpeen.
Paikalle voi saapua arkivaatteissa ja sonnustautua bileasuun pukeutumistilassa.
Hygieniasyistä täysi alastomuus (alapää täytyy olla peitettynä) ja sukupuoliyhdynnän suorittaminen biletilassa ei ole sallittua. Bileisiin on järjestetty erillinen darkroom, jossa yhdyntä ja muu leikkiminen on sallittua.
Kuvaaminen tilaisuudessa on kielletty. Annamme lipunmyynnissä sinulle palan teippiä, jolla voit peittää kännykkäsi kameranlinssin. Teippi ei sotke linssiä. Mikäli henkilö nähdään kuvaamassa tilaisuudessa, hänet poistetaan paikalta ja pyydetään palauttamaan pääsymaksu. Mikäli joku menee niin pitkälle, että salakuljettaa tilaisuuteen kameran ja käyttää sitä bileiden aikana, toimitaan Suomen lain puitteissa.
Kaikenlaisesta häiriökäyttäytymisestä pyydetään ilmoittamaan bileiden järjestäjille, jotta asiaan voidaan puuttua.
Lopuksi haluamme sanoa, että bileissä tapahtuvasta ja bileissä mukana olleista ei ole tapana puhua niille jotka eivät olleet paikalla. Ainoa tapa päästä nauttimaan bileistä on osallistua itse.