OuSM miitti 11.8.

Olisi aika taas pitää OuSM:n miitti kaikelle kinkykansalle. Miitti ottaa paikkansa lauantaina 11.8. klo 18-02.
Paikkana siis tutuksi tullut Tukikohta, Sorvarintie 5, 90530 Oulu. Miitti on vapaa kaikille bdsm:stä tai kinkyilyistä kiinnostuneille (k-18 ), jotka haluavat tutustua sceneen ja tavata samanhenkisiä ihmisiä.
Varsinaista teemaa ei ole. Yhdessä hengailua, rentoa juttelua, tutustelua jne. Omia köysiä ynnä muuta välineistöä saa ehdottomasti tuoda mukana.
Ei pukukoodia, kunhan ei ihan ilkosillaan olla. Fetissipukeutuminen myös ehdottomasti sallittua.
Ei tarvitse kuulua mihinkään yhdistykseen, eikä haittaa vaikkei ole edes bdsmbaarin kirjoilla.
Sisäänpääsy maksuton.
Omia juomia ja eväitä saa tuoda, myös alkoholijuomat sallittuja. Miitissä ei ole anniskelua.
Muistuttaisin myös etiketistä.
Eli:
– Katsoa saa, mutta ei koskea (ainakaan ilman lupaa). Toisten sessioita ei saa mennä häiritsemään eikä muutenkaan ole luvallista kosketella tuntemattomia ihmisiä. Haluamme pitää huolta siitä, että kaikki tuntevat olonsa turvallisemmaksi.
– Miiteissä sukupuoliyhteyden harjoittaminen on kiellettyä.
– Kuvaaminen ja kamerat ovat kiellettyjä. Koskee myös kännykkäkameroita. Ainoa poikkeus tehdään esim. sitomisten tai neulottamisten (ns. “kertaluontoisten tilanteiden” kohdalla), jolloin sitoja tai neuloittaja itse voi ottaa kohteelleen muistoksi kuvan. Silloinkin kuvaajan on ilmoitettava ympäristölleen, että kuvaus on käynnissä ja varmistaa ettei kuviin päädy kukaan ylimääräinen mittiläinen.
Mikäli holtitonta kuvaamista havaitaan, hänet poistetaan miitistä. Ilmoitathan myös, jos näet kameran osoittavan väärään suuntaan.
Koskaan ei tämän asian osalta ollut ongelmia, joten jatketaan samaa rataa.
Mikäli vielä kysymyksiä heräsi, minuun voi olla yhteydessä, viestittää ousm@ousm.fi tai kurkata yleisimmin esitetyt kysymyksen OuSM:n nettisivuilta https://ousm.fi/the-qa/.
Nähelläämpä sitten!